Kaikki tarpeellinen, sekä kaupasta että verkosta!

V-Lift on konevuokrausyritys Pietarsaaressa, jonka suositusta kaupasta löytyy laaja valikoima työkaluja ja työvaatteita niin yksityisille kuin ammattirakentajille. Verkkokaupastamme löytyy kaupan koko valikoima ja lisäksi paljon muuta! Meillä on kaikkea turvakengistä ja vatupasseista porakoneisiin ja käsisahoihin.

Laajennamme tuotevalikoimaamme jatkuvasti ja haluamme tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen palvelun, laadun ja hinnan.

Nostetta Pietarsaarelle

2000-luvun alussa Pietarsaaren seudulla ei ollut montakaan henkilönostinta vuokrattavana. V-Lift päättää perustaa konevuokrausyrityksen vastatakseen tähän tarpeeseen ja aloittaa toiminnan pienessä mittakaavassa kolmella vuokrattavalla nostimella vuonna 2005.

Konekanta kasvaa samaa tahtia asiakkaiden toiveiden kanssa ja pian V-Lift huolehtii koko seudun vuokraustarpeista. Niin yritykset, teollisuus, kunnat, kaupungit kuin yksityishenkilöt käyttävät ahkerasti V-Liftin palveluita.

15 vuotta myöhemmin kolme nostinta on kasvanut sadaksi. Yritys vuokraa niiden lisäksi sekä pienempiä että suurempia koneita kaikkiin tarkoituksiin, sekä väliaikaisia moduuleja kouluihin, päiväkoteihin ja toimistoihin.

2019 V-Lift avaa oman kauppansa, jossa painopiste on työvaatteissa ja -kengissä, sekä pienemmissä käsikäyttöisissä työkaluissa ja koneissa. Kauppa on suosittu ja 2020 V-Lift päättää noudattaa asiakkaiden kehotuksia ja tarjota valikoimaa myös verkossa.

Asiakas on tärkein

V-Lift haluaa olla yritys, johon asiakas voi luottaa. Olimme täällä ennen, olemme täällä nyt ja olemme täällä myös tulevaisuudessa. Kun käy V-Liftillä, saa aina positiivista ja tehokasta palvelua, niin vuokra-asioissa kuin ostoksissa. Haluamme yksinkertaisesti palvella asiakkaita niin kuin itse toivoisimme meitä palveltavan.

Koska kaupan valikoima löytyy nyt myös verkosta, V-Lift on asiakkaiden ulottuvilla kaikkialta Suomesta. Meille ovat kaikki tervetulleita, niin yksityishenkilöt kuin ammattirakentajat ja palvelemme suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Tule meille osoitteeseen Ratatie 2, Pietarsaari, tai käy verkkokaupassamme. Autamme sinua löytämään kaiken mitä tarvitset!